Edellisen kirjoitukseni jälkimainingeissa pitää käydä läpi vielä muutamia suuria tunteita.

Aika tarkaan vuosi sitten istuin pihalla puhelin kourassa ja suunnittelin erään ystäväni kanssa yhteisen ystävämme polttareita. Siinä puhelun rönsyillessä välillä hyvinkin kauas polttariteemasta, heitin ilmoille puolivitsillä ajatuksen muutosta. Ystäväni perheineen asui Tampereella ( ja itseasiassa tuossa vaiheessa en ollut hänen perhettään edes koskaan tavannut). Ystävä oli kertonut omakotitalohaaveistaan ja minä nokkelana heitin, että tuossa olis Sorvakonmäessä talo myytävänä, jotta ottakaas ja muuttakaa tänne Uuteenkaupunkiin. Ehdotus sai vastaansa röhönaurun ja puheenaihe vaihtui suhteellisen sukkelaan.

Kyseinen ystäväni on täältä Uudestakaupungista kotoisin ja paluumuutosta on tässä vuoden kuluessa vitsailtu moneenkin otteeseen. Tapasin tämän lapsuudenaikaisen ystäväni juuriltaan ja mieleltään hyvinkin Tamperelaisen miehen ensimmäistä kertaa vuosi sitten ystävänpäivänä ja niin kliseiseltä, kuin se kuulostaakin -tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Kesällä ystävä perheineen vietti meillä pari viikon pituista pätkää ja taas heitettiin isolla kädellä vitsiä Ukiin muutosta... menipä touhu jossain vaiheessa niinkin härskiksi, että käytiin yhtä taloa jopa katsomassa.

Paljon on tapahtunut elokuun jälkeen, jolloin tuon ystäväperheemme Mondeon takavalot kääntyivät Sairaalakadun risteyksestä viimeisimmän lomareissun päätteeksi. Viikon kuluttua menemme kantamaan heidän Tampereelta saapuvaa muuttokuormaansa Uudessakaupungissa sijaitsevaan uuteen kotiin. Huh heijaa, mutta jotkut sitten ovat nopeita käänteissään! Olen koko ajan rohkaissut ystävääni kertomalla, että samanlainen pikapäähänpisto meidän paluumuuttomme oli, äkäinen ja hiukan ehkä tunteella tehty päätös. Silti tunnen myötätuntoa, kun mietin miten erilaiseksi elämä heidän kohdallaan muuttuu. En toki tarkoita, että se muuttuisi huonommaksi ollenkaan...paremmaksi jopa, mutta hyvin, hyvin erilaiseksi kuin ennen.

Muuttopäätöksen jälkeen Uusikaupunki on näyttänyt tälle paluumuuttajaperheelle jo monenlaisia kasvojaan. Vuokrakolmion lohduton ahtaus on viisihenkiselle perheelle melko ahdistava ja taloja tulee myyntiin ehkä yksi kuukaudessa -hiukan eri tahti siis kuin isommassa kaupungissa. Lohduttomia ovat myös tämän pikkuruisen kaupungin tyhjät kadut, kun kylä nukahtaa yhdeksältä illalla. Toinen puoli tarinaa on siinä, että kun pitää nopeasti löytää jostain käytetty jääkaappi taikka astianpesukone, niin täällä pienessä ja turvallisessa yhteisössä riittää, kun hiukan kyselee ympäriltään. Joku tietää aina jonkun ja asiaa puhutaan eteenpäin niin kauan, että homma selviää. Perheen väliaikaiseen vuokra-asuntoon löytyi sekä jääkaappipakastin, että astianpesukone parissa päivässä.

No, entä mikä on tämän kyseisen perheen paluumuuton vaikutus minun perheeni arkeen? Vastaus: VALTAVA!

Meillä on kohtuu samanikäisiä lapsia, näiden kahden perheen isät ovat (muilta osin, kuin ulkonäöltään) lähes kuin toistensa klooneja (ehhehe) ja entäs tuo ystävä, joka istuu ensi lauantaina muuttokuorman päällä? Hän on minulle Rakas niin isolla ärrällä, että ette edes osaa kuvitella.

Kyllä tällä elämällä on sitten tapana järjestää ihania yllätyksiä meidän varallemme! En millään malttaisi odottaa ensi viikkoa ja sitä, että tuo ystävä on jo täällä. Puhumme me jatkuvalla syötöllä puhelimessa toki, mutta ei se ole ollenkaan sama asia. Kyllä kaksi äkäistä akkaa yhdessä on parempi kuin erillään. :D

Odotusta on ilmassa siis ja isoa innostusta. Tässä hiukan pohjaa sille, miksi ystävyys on tällä hetkellä hehkutuksen arvoinen asia nro 1.